
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Lontoolaisen Erin Kellyn Älä jää pimeään -trillerissä vastarakastunut nuoripari matkustaa festivaaleille ihailemaan täydellistä auringonpimennystä, mutta pimennyksen väistyessä heidän elämänsä muuttuu pysyvästi. Kellyn toinen suomennettu romaani Kiviäidit kertoo niin ikään menneisyyden salaisuuksista. Ja nyt Kellyltä on suomennettu vanhempaa tuotantoa, vuonna 2010 ilmestynyt esikoisromaani The Poison Tree eli suomeksi Myrkkypuu. Tälläkin kertaa nuoruudessa tapahtunut kohtalokas tapaus on muuttanut monen henkilön elämän pysyvästi.
Myrkkypuu ei tarjoa nopeatempoista jännityksen tykitystä. Sen sijaan se on hitaasti auki keriytyvä ja syvälle ihmissuhteiden kiemuroihin vievä romaani. Tarina siitä yhdestä ikimuistoisesta nuoruuden kesästä, helteisestä Lontoosta, ystävyksistä. Ja tuhosta.
Kirjan päähenkilö ja minä-kertoja on Karen. Kielissä lahjakas tyttö oli saanut stipendin nykykielten opiskeluun lontoolaisessa arvostetussa yliopistossa. Muutaman opiskeluvuoden jälkeen Karen tutustuu yliopiston kampuksella Bibaan, kiehtovaan uraansa aloittelevaan näyttelijättäreen. Karen on elänyt kunnollisen opiskelijan elämää, mutta Biban tapaaminen muuttaa kaiken. Sen yhden kiihkeän kesän ajan Karen viettää paljon aikaa boheemin Biban ja tämän veljen Rexin suuressa talossa. Mutta hiljalleen kaikki alkaa väistämättömästi livetä kohti kaaosta, ja kesä päättyy kahden ihmisen kuolemaan.
Monille psykologisille trillereille tuttuun tapaan myös Myrkkypuussa kuljetetaan rinnakkain juonipolkuja kahdessa eri aikakaudessa. Vuoteen 1997 sijoittuvassa osuudessa tarkkaillaan opiskelijaystävyksien riehakasta kesää. Kymmenen vuotta myöhemmin, nykyhetkessä seurataan Karenin tämänhetkistä elämää. Karenilla on yhdeksänvuotias Alice-tytär, ja Rex on juuri vapautunut vankilasta.
Myrkkypuu ei ole hyytävän jännittävä eikä suurimmaksi osin edes erityisen yllättävä trilleri, mutta pidin tästä valtavasti. Romaanin tummasävyisessä tunnelmassa on jotain minuun vahvasti vetoavaa, melkein kuin hypnoottista. Helteinen kesä täynnä villejä juhlia. Lontoon katuja ja tupakansavuisia huoneita. Persoonallisia henkilöhahmoja. Ilmassa kihiseviä jännitteitä ja salaisuuksia.
Erin Kellyn Myrkkypuu on vangitseva romaani nuorista ystävyksistä ja kaiken muuttavasta kesästä. Elämästä joka ei mene ollenkaan niin kuin on suunniteltu ja haaveiltu.
Kiitos arvostelukappaleesta Gummerukselle!
Englanninkielinen alkuteos The Poison Tree, 2010.
Suomentanut Päivi Pouttu-Delière.
Kustantaja Gummerus, 2021. 376 sivua.