Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Lontoolaisen asianajajan Harriet Tycen esikoisromaani Veriappelsiini sisälsi runsaasti ilkeyksiä, alkoholismia ja pettämistä, mutta epämiellyttävyydestään huolimatta Veriappelsiini oli erittäin ahmittava psykologinen trilleri. Nyt suomeksi on saatu Tycen toinen jännäri Kaikki valheesi. Molemmissa kirjoissa pääosassa on asianajaja, molemmissa kirjoissa juoni kiertyy osaksi oikeusjutun ympärille.

En tiedä, mikä meitä odottaa. Haluaisin olla tyyni ja rauhallinen, mutta vatsanpohjaani on pesiytynyt sitkeä pelko, joka ei suostu hievahtamaankaan.

Sadie on paennut kiireellä entisestä elämästään ja muuttanut tyttärensä Robinin kanssa kaksin lapsuudenkotiinsa Lontooseen. Sadie vihaa äitinsä kylmää ja kolkkoa taloa, mutta se on silti parempi vaihtoehto kuin jääminen Robinin isän luo Yhdysvaltoihin. Sadie aikoo aloittaa uuden elämän, palata juristin hommiin, ja Robin on saanut paikan arvostetusta yksityiskoulusta.

Uusi elämä käynnistyy takellellen. Robinilla on tyttökoulussa hankalaa, luokkakaverit ja heidän äitinsä suhtautuvat vihamielisesti tulokkaaseen. Hiljalleen elämä Lontoossa alkaa kuitenkin asettua uomiinsa, Robin saa koulusta ystäviä ja Sadie työskentelee kiinnostavan oikeusjutun parissa. Mutta sujuuko kaikki sittenkään hyvin?

Pieni epäilyksen siemen itää sisimmässäni, mutta yritän olla välittämättä siitä. Pidän kyllä varani – en ole valmis laskemaan näitä ihmisiä uusiksi parhaiksi ystäviksemme. En vielä.

Harriet Tycen Kaikki valheesi ei onnistunut herättämään minussa samanlaista ahmimisvimmaa kuin kirjailijan ensimmäinen romaani Veriappelsiini. Näissä psykologisissa trillereissä on kuitenkin paljon samaa, joten ehkä minulla oli nyt vain huono hetki tälle kirjalle.

Kaikki valheesi tuntuu salamyhkäiseltä ja epäuskottavalta. Lukijalle ripotellaan hämäriä vihjeitä tuskastuttavan paljon, ja henkilöhahmojen käytös on suorastaan pöyristyttävää. Tarkoituksena on varmastikin saada lukija koukkuun, mutta minulle kävi pikemminkin päinvastoin. Koppavia ihmisiä, järjetöntä häsläämistä. Kompastelua, tavaroiden pudottelua, törmäilyä. Irtonaisia langanpäitä kertyy kasoittain, ja kaikki on jotenkin teennäistä.

Mutta salamyhkäisyydestä ja häsläämisestä huolimatta lukeminen sujui mukavan joutuisasti. Vaikka Kaikki valheesi ei aiheuttanut hillitöntä ahmimista, kääntelin jännärin sivuja nopeasti. Ja kun loppuratkaisu alkaa viimein paljastua, käänsin vihdoin sen ahmimisvaihteen päälle.

Ja no, se loppuratkaisu sitten. Lopussa tapahtuu paljon, jopa liikaa, ja mielestäni osan palasista olisi voinut yhdistellä aikaisemmin. Olin nimittäin pystynyt päättelemään nämä seikat jo aikoja sitten, Tycen yhä pantatessa totuutta. Mojova yllätys trillerin viimeisillä sivuilla olisi pelastanut paljon, mutta valitettavasti Tyce ei onnistunut minua yllättämään.

Vaikka minä olen nyt näin nuivalla tuulella, suosittelen silti kokeilemaan Harriet Tycen Kaikki valheesi -jännäriä. Moni on tätä kehunut, yllättäväksikin kutsunut. En oikein edes tiedä, miksi minulla tökki niin moni asia. En suhtautunut ollenkaan näin nihkeästi Ruth Waren Lumimyrskyyn, vaikka ei se oikeastaan ollut tätä kummoisempi. Mutta ehkä Waren suljetun huoneen murhamysteeri lumivyöryineen vetosi minuun vain enemmän kuin Tycen kylmäkiskoisten äitien lauma.

Kiitos arvostelukappaleesta Otavalle!

Englanninkielinen alkuteos The Lies You Told, 2020.
Suomentanut Oona Nyström.
Kustantaja Otava, 2021. 397 sivua.