Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

”Mitä on tapahtunut?” kysyn häneltä.
Kuluu hetki – pitkä tauko – jonka aikana hän yrittää saada hengityksensä tasaantumaan. Hänen silmänsä kuitenkin kertovat kaiken ennen kuin hän saa sanaakaan suustaan, niiden äänetön viesti kertoo kauhusta.
Viimein hän puhuu. ”Löysin kadonneen vieraan.”
”Sehän on hyvä”, sanon. ”Missä –”
Hän pudistaa päätään, ja kysymys kuolee huulilleni.
”Löysin hänen ruumiinsa.”

Yhdeksän lontoolaista ystävystä matkustavat uudenvuoden viettoon syrjäiseen lomakylään Skotlantiin. Kaveriporukka on tiivis, mutta pinnan alla kytee jännitteitä ja piiloteltuja salaisuuksia. Ja lopulta yksi heistä löydetään murhattuna. Mitä oikein on tapahtunut ja kuka on kuollut? Lumimyrsky saartaa lomakylän asukkaat, jotka kyräilevät toisiaan ja miettivät, kuka heistä on murhaaja.

Ihmiset ovat erilaisia ja kokevat surun eri tavalla. Tiedän tämän liiankin hyvin.
En kuitenkaan voi olla ajattelematta: onko mahdollista, että yksi näistä surun ilmenemismuodoista on pelkkä muoto? Esitys. Kun he kysyvät minulta ruumiista, miten löysin sen, miltä se näytti, kun löysin sen, mietin: tietääkö yksi heistä jo tämän kaiken? Tietääkö joku enemmän kuin antaa ymmärtää?

Kustannustoimittajana työskennelleen Lucy Foleyn ensimmäinen dekkari Jahti on kelpo romaani. Ei ehkä kanteen painettujen ylistyssanojen arvoinen mutta ei suinkaan huonokaan. Ymmärrän hyvin, miksi tämä arvoitusdekkari on ollut niin suosittu. Ja ymmärrän hyvin senkin, miksi kaikki eivät ole Jahtiin täysillä hullaantuneet.

Jahti olisi parhaimmillaan ajan kanssa nautiskellen. Nyt väsyneinä arki-iltoina kirjaa lukiessani huomasin hetkittäin olevani liian kärsimätön. Henkilöhahmojen vaihtuessa ja ajasta toiseen hyppiessä minulla vei oma aikansa oppia, kuka kukin on ja millainen osanen kenelläkin on tarinassa. Mutta ei tämä sekava ole, vaan romaanin rakenne on oikeastaan varsin nerokas. Minä vain en ollut parhaimmillani Jahtia lukiessani. Vauhtiin päästyäni en olisikaan enää malttanut laskea kirjaa käsistäni.

Henkilöhahmoista en pitänyt yhdestäkään. Kolmekymppisten kaveruksien käyttäytyminen on sietämättömän typerää. Ja jopa niihin äkkiseltään mukavilta vaikuttaviin tyyppeihin huomasin suhtautuvani penseästi ja epäluuloisesti. Mutta minua se ei haitannut. Minä en tällaiselta jännäriltä välttämättä kaipaa mukavia ja samaistuttavia hahmoja, vaan epämiellyttävät tyypit ovat jopa kiinnostavimpia.

Lucy Foleyn Jahti on yhdistelmä koukuttavaa suljetun huoneen murhamysteeriä ja jännittävää psykologista trilleriä. Ikäviä ihmisiä, heidän välisiä suhteitaan, kaunaa ja salaisuuksia. Paikoin ennalta arvattava mutta myös yllättävä. Kelpo viihdettä.

Kiitos arvostelukappaleesta Otavalle!

Englanninkielinen alkuteos The Hunting Party, 2019.
Suomentanut Satu Leveelahti.
Kustantaja Otava, 2020. 383 sivua.