IMG_20200714_184040_841.jpg

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Tämä on palapeli. Niin sen täytyy olla. Palasia, ajanjaksoja ja tapahtumia, jotka sopivat toisiinsa ja muodostavat yhdessä täydellisen kuvan. Minun täytyy vain löytää kaikki palat.

Maria Martínez on kolmekymppinen plastiikkakirurgi, erittäin älykäs ja asperger-henkilö. Ja tuomittu elinkautiseen katolisen papin murhasta. Maria ei muista murhaillasta mitään, hän uskoo olevansa syytön, mutta todisteet puhuvat häntä vastaan. Mutta vankilassa istuessaan hän alkaa hiljalleen muistaa välähdyksiä. Onko Maria todellakin tehnyt murhan vai onko hänet lavastettu syylliseksi?

Nikki Owenin Vanki 375 on trilleri, joka ei päästä lukijaansa helpolla. Kirja sisältää harmillisen paljon yhtäkkisiä hyppäyksiä aikatasosta toiseen, joten kerronta tuntuu sekavalta ja raivostuttavan epämääräiseltä. Teksti kulkee eteenpäin tajunnanvirtamaisesti, asiasta toiseen vaihdellen, menneisyydestä nykyisyyteen ja taas takaisin. Mutta kumma kyllä, aluksi niin sietämättömältä vaikuttavaan kirjoitustyyliin tottuu, ja alun takelteluiden jälkeen huomasin yhtäkkiä saaneeni juonesta kiinni. Mariahan siis istuu koko ajan terapeuttinsa Kurtin huoneessa, kertoo hänelle menneisyydestään! Muutaman luvun luettuani kerronta ei tuntunut enää ihan niin sekavalta, mutta kirjaa lukiessa täytyi koko ajan pysyä tarkkana.

Tarina kerrotaan Marian näkökulmasta. Samalla, kun Maria yrittää selvitellä totuutta, oman jännitteensä trilleriin tuo Marian asperger. Maria on älykäs, hänellä on valokuvamuisti, hän on ilmiömäisen taitava monissa asioissa. Mutta sosiaaliset tilanteet tuottavat haasteita, eikä Marian ole helppoa sopeutua vankilan rutiineihin.

Vanki 375 on ehdottomasti erilainen trilleri. Luulin jo tietäväni, miten kaikki tulee menemään, mutta juoni on paljon monitahoisempi, monimutkaisempi. Pieniä vihjeitä ripotellaan samalla, kun Maria yhdistelee palapelin palasia ja kaivelee muistojaan. Hyvin nopeasti alkaa vaikuttaa siltä, että Maria on vain pieni nappula jossain paljon suuremmassa pelissä.

Mutta ei tämä trilleri ollut yhtään minun makuuni. Sekavan kerronnan lisäksi trillerissä on monia elementtejä, joista en pitänyt ollenkaan. Vyyhti on aivan liian sotkuinen, ja uskottavuuden kanssa on suuria haasteita. Jännitystä riittää mukavasti, mutta kaiken sekasorron keskellä päähenkilö jää etäiseksi.

Kirjan luettuani olin vähän hämmentynyt. Osa arvoituksista ratkeaa, mutta monta asiaa jää avoimeksi, tarina tuntuu loppuvan kesken. Mutta tämä Vanki 375 onkin vasta kirjasarjan ensimmäinen osa! Projekti-sarjaan on englanniksi ilmestynyt kolme osaa, kaikissa pääosassa on sama tohtori Maria Martínez.

Kiitos arvostelukappaleesta Bazarille!

Englanninkielinen alkuteos The Spider in the Corner of the Room, 2015.
Suomennos Seppo Raudaskoski.
Kustantaja Bazar, 2020. 381 sivua.