Erin Kelly: Kiviäidit

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Me pysyttelemme hyvissä väleissä siksi, että meidän on pakko. Huonoina päivinä pelkään, että Jesse möläyttää koko jutun veljelleen tai työkaverilleen oluella käydessään. Toisina päivinä taas luotan Jessen vaikenemiseen jopa enemmän kuin Samin uskollisuuteen tai siihen, että Honor tarvitsee minua. Mutta tämä on tietysti kolmitahoinen sopimus, sairas pieni kolmio, jonka alakulmissa olemme Jesse ja minä ja Helen Greenlaw, todellinen hirviö Nussteadin sängyn alla, kolmion tuntematon kolmas kärki. Ja kun ajattelen Helen Greenlaw’ta, tajuan että meidän perustuksemme ovat yhtä tukevat kuin letto.

Marianne kasvoi Nazarethin mielisairaalan varjossa pienessä Nussteadin kaupungissa Suffolkin maaseudulla. Kunnes 17-vuotiaana hän jätti pikkukaupungin ja poikaystävänsä Jessen taakseen. Sekä ruumiin.

Marianne aloittaa uuden elämän Lontoossa, opiskelee, avioituu ja saa tyttären. Hän pitää menneisyytensä salassa aviomieheltään Samilta ja tyttäreltään Honorilta. Mutta ei hän koskaan unohda Jesseä, Heleniä eikä heidän yhteistä salaisuuttaan.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin viktoriaaninen mielisairaala on remontoitu kokonaan ja muutettu tyylikkäiksi asunnoiksi. Nazarethin nimeksi on vaihdettu hienosteleva Park Royal Manor. Mariannen kauhuksi Sam on ostanut rakennuksesta heille kakkosasunnon, jotta Marianne voisi olla lähempänä dementoitunutta äitiään ja auttaa siskoaan äidin hoidossa Nussteadissa. Ensijärkytyksestä toivuttuaan Marianne muuttaa asuntoon.

Mutta Jesse on yhä edelleen katkera ja kantaa kaunaa. Marianne yrittää kaikkensa, ettei menneisyys tuhoaisi hänen nykyistä elämäänsä eikä hänen perheensä saisi tietää hänen salaisuuttaan. Mutta voiko menneisyyttä paeta?

Tiedän, että Honorin reaktio oli suhteeton, mutta se oli esimakua sille, mitä hän saattaisi tehdä, jos pahin totuus joskus paljastuisi. Jos pelkkä epäilys valheesta sai hänet tarttumaan partaterään, totuus voisi kirjaimellisesti tappaa hänet.

Vuosi sitten keväällä pääsin nauttimaan lontoolaisen Erin Kellyn ensimmäisestä suomennetusta psykologisesta trilleristä Älä jää pimeään. Jännäri sieppasi intensiivisesti mukaansa, eikä piinaavan jännittävä tarina jättänyt rauhaan ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu. Psykologisten trillerien parhaimmistoa! Jäin toivomaan, että lisää Erin Kellyn romaaneja suomennettaisiin, ja heti tänä keväänä odotukseni palkittiin. Maaliskuussa suomeksi ilmestyy Kiviäidit.

Erin Kellyn Kiviäidit rakentuu neljästä osasta, joista ensimmäinen sijoittuu nykyhetkeen, vuoteen 2018. Toinen osa vie lukijan Mariannen ja Jessen nuoruuteen, kolmenkymmenen vuoden taa, vuoteen 1988. Kolmannessa osassa seurataan Heleniä. Ja neljännessä osassa palataan takaisin kihisevän jännittävään nykyhetkeen.

Monitahoinen psykologinen trilleri vaatii lukijalta kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta. Pieniä vihjeitä ripotellaan jatkuvasti, tapahtumia riittää, ja kuitenkin trilleri tuntuu paikoitellen jopa hidastempoiselta. Kiviäidit pitää silti tiukasti otteessaan, enkä jäänyt kaipailemaan tiivistämistä. Tarinan edetessä kirjan imu vain kasvaa, viimeiset parisataa sivua on pakko suorastaan ahmia.

Kirjan nimellä Kiviäidit on kaksi merkitystä. Viktoriaanisella ajalla mielisairaaloita kutsuttiin kiviäideiksi. Mutta kiviäidit-nimitys kuvaa mielestäni hyvin myös äitejä, jotka järkähtämättä varjelevat salaisuuksia sisimmässään ja suojelevat tyttäriään.

Erin Kellyn Kiviäidit on moniulotteinen ja nokkela psykologinen trilleri, joka yllätti minut kerta toisensa jälkeen. Niin hyvä kuin Älä jää pimeään oli, pidän jopa enemmän Kiviäideistä, joka onnistui jännityksen ohella tarjoamaan minulle myös jotain paljon syvempää. Kiviäidit koskettaa ja ravistelee, säväyttää ja viiltää. Erinomainen psykologinen trilleri!

Kiitos arvostelukappaleesta Gummerukselle!

Englanninkielinen alkuteos Stone Mothers, 2019.
Suomentanut Päivi Pouttu-Delière.
Kustantaja Gummerus, 2020. 429 sivua.