CollageMaker_20190925_213811333.jpg

Vuosi 2019 on nytkähtänyt jo syksyyn. Sumuisia aamuja ja hämärtyviä iltoja. Värikkäitä lehtiä ja kynttilän valoa. Arjen kiireitä ja uusia harrastuksia. Kirjojen lukemista ja villasukkien neulomista. Syyskuun aikana luin kolme arvostelukappaletta. Lisäksi luin yhden kirjastosta lainatun kirjan ja kolme sähköistä kirjaa sekä kuuntelin peräti kuusi äänikirjaa. Yhteensä kolmetoista kirjaa!

Syyskuun (ja koko vuoden?) paksuin kirja oli yli 700-sivuinen Joël Dickerin Stephanie Mailerin katoaminen. Juoni on monitahoinen ja polveileva, monessa aikatasossa kulkeva, ja henkilögalleria on mittava. Osa juonenkäänteistä on kömpelöhköjä ja epäuskottavia, henkilöhahmoissa on pateettisuutta ja teennäisyyttä, mutta viihdyin Joël Dickerin seurassa silti erinomaisesti. Nautin juonivetoisen dekkarin ylenpalttisesta runsaudesta, lukemattomista käänteistä, koukuista ja yllätyksistä. Erittäin koukuttava romaani!

Elly Griffithsin Kadonneet ja kuolleet on kuudes Ruth Galloway -dekkari. Ihanaa jälleen palata Englannin itärannikolle Norfolkin karuihin maisemiin vanhojen tuttujen henkilöhahmojen seuraan, lukea heidän tuoreimpia kuulumisiaan ja jännittää heidän puolestaan. Vaikka kirjassa vilisee kadonneita ja kuolleita lapsia nykyajassa ja menneisyydessä, dekkarin sävy pysyy enimmäkseen kepeänä. Ihmissuhdesoppaa ja televisiosarjan kuvauksia. Viihdyin.

Helsinkiläisen Max Seeckin kirjoja en ollut aiemmin lukenut, mutta syyskuussa lukulistaltani löytyi Max Seeckin Uskollinen lukija. Kuuluisan trillerikirjailijan vaimo löydetään murhattuna, ja murhan tekotapa on kopioitu suoraan kirjailijan romaanista. Dekkarin rakenne on nerokas lyhyine lukuineen, koukkuineen ja yllätyksineen. Yhden luvun luettuani luin helposti yhden luvun lisää ja taas yksi ja vielä yksi lisää. Teksti on sujuvaa ja palaset hyvin paikoillaan. Lopussa Max Seeckille tuntuu tulevan kiire, mutta siitä huolimatta Uskollinen lukija on erinomainen jännäri.

Olen pitkästä aikaa kuunnellut äänikirjoja. Syyskuun mieleenpainuvin ja koskettavin kirja oli Mikko Within Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta. Syksyllä 2008 Mikon 36-vuotiaalla vaimolla Tiinalla todetaan ensin rintasyöpä ja muutamaa viikkoa myöhemmin munasarjasyöpä. Kahdeksan vuotta myöhemmin Mikon vaimo ja kolmen lapsen äiti menehtyy 44-vuotiaana. Osa kirjasta perustuu edesmenneen Tiinan omiin blogikirjoituksiin, osa tekstistä on peräisin Mikon kynästä, ja kirjassa on myös katkelmia lääkärin lausunnoista. Monivuotinen matka Mikon ja Tiinan seurassa on raastavan koskettava, mutta mukaan mahtuu myös iloa ja naurua. Mikko ja Tiina With ovat kumpikin hyviä kirjoittajia, osaavat kuvailla hienosti arkisia tapahtumia, arjen iloja ja omia ajatuksiaan, tuntojaan. Mikko kuvaa kauniisti vaimonsa viimeisiä hetkiä. Vaikuttava ja vavahduttava kirja.

Huikea äänikirja on myös Mariette Lindsteinin Ehdoton valta. Karismaattinen Franz Oswald on kehittänyt ViaTerra-opin, jonka pitäisi tuoda mielenrauhaa ja tasapainoa. Nuori Sofia Bauman tutustuu oppiin, ihastuu syrjäisen saaren kartanoon ja sen johtajaan. Mutta pian Sofialle selviää, että vaikka lahkoon on helppo liittyä, sieltä on vaikeaa päästä pois. Kartanon ympärille nousee piikkilanka-aita, ja jäseniltä kielletään yhteydenotot ulkomaailmaan. Tiheätunnelmainen ja koukuttava jännäri! Aion ehdottomasti ottaa kuunteluun myös sarjan toisen osan.

Syyskuun kirjat:
87. 📱 Henri Tuomilehto & Jouni Vornanen: Nukkumalla menestykseen (Tammi, 2019) ⭐ 3/5
88. 📘 Joël Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen (Tammi, 2019) ⭐ 4/5
89. 📘 Chris Riddell: Ottilia menee kouluun (Gummerus, 2017) ⭐ 3/5
90. 📱 Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat (Kosmos, 2017) ⭐ 3/5
91. 📱 Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. (WSOY, 2019) ⭐ 3/5
92. 📘 Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet (Tammi, 2019) ⭐ 4/5
93. 🎧 Marko Hautala: Kuolleiden sauna (Storytel Original, 2018) ⭐ 2/5
94. 🎧 Kin Cole: Ada sanoo… (Storytel Original, 2018) ⭐ 3/5
95. 🎧 Lars Ahn: Seinien sisällä (Storytel Original, 2018) ⭐ 2/5
96. 🎧 Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta (Bazar, 2018) ⭐ 3/5
97. 🎧 Mikko With: Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta (Myllylahti, 2019) ⭐ 4/5
98. 🎧 Mariette Lindstein: Ehdoton valta (Atena, 2018) ⭐ 4/5
99. 📘 Max Seeck: Uskollinen lukija (Tammi, 2019) ⭐ 4/5