CollageMaker_20190827_211542854~01.jpg

Elokuu. Vähän haikea fiilis. Kesäloma on ohi, arkeen on palattu. Hyvästi leppoisat kesäpäivät, tervetuloa raikkaat syystuulet ja värikkäät lehdet. Seuraavaan kesälomaan on taas monta kuukautta aikaa. Mutta onneksi kirjoihin voi uppoutua mihin vuodenaikaan tahansa, muulloinkin kuin vain kesälomalla.

Heinä-elokuun vaihteessa hankin vihdoinkin itselleni lukulaitteen, jonka ostamista olin ehtinyt jo pitkään pähkäillä. Todennäköisesti sähköisten kirjojen lukeminen lisääntyy, kun ei tarvitse lukea enää kännykältä tai pädiltä. Elokuun aikana luin loppujen lopuksi vain neljä e-kirjaa ja yhden kirjastosta lainatun kirjan sekä neljä arvostelukappaletta. Yhteensä yhdeksän kirjaa.

Elokuun mielenkiintoisiin tietokirjoihin lukeutuu Marcus Rosenlundin Sää joka muutti maailmaa, kiehtova katsaus siitä miten sää ja ilmasto ovat merkittävästi vaikuttaneet historian kulkuun ja ihmisten elämään. Tom Phillipsin Ihmiset – Näin munasimme kaiken käy läpi ihmiskunnan suurimpia mokauksia, me ihmiset olemme nimittäin vuosituhansien kuluessa ehtineet hääräillä kaikenlaista typerää miettimättä seurauksia.

Elokuussa luetuista romaaneista voisin myös suositella muutamaa. Alex Michaelidesin Hiljainen potilas on jakanut paljon mielipiteitä ja ymmärränkin sen, mutta minä pidin tästä psykologisesta trilleristä, jonka keskiössä on pakkomielteinen psykoterapeutti ja miehensä murhasta tuomittu nainen. Camilla Greben Horros on vangitseva ja virheetön dekkarihelmi, silkkaa ihanaa lukunautintoa alusta loppuun.

Elokuun kirjat:
78. 📱 Miska Rantanen: Kalsarikänni – Suomalainen opas hyvään elämään (S&S, 2018) ⭐ 2/5
79. 📱 Marcus Rosenlund: Sää joka muutti maailmaa (S&S, 2019) ⭐ 4/5
80. 📱 Anja Kulovesi: Kesytä kiire! (Saga Egmont, 2019) ⭐ 2/5
81. 📘 Alex Michaelides: Hiljainen potilas (Gummerus, 2019) ⭐ 4/5
82. 📘 Seidi Saikkonen: Yvonnen talo (Kosmos, 2019) ⭐ 3/5
83. 📱 Tom Phillips: Ihmiset – Näin munasimme kaiken (Tammi, 2019) ⭐ 4/5
84. 📘 Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa (Gummerus, 2017) ⭐ 3/5
85. 📘 Camilla Grebe: Horros (Gummerus, 2019) ⭐ 5/5
86. 📘 Katrine Engberg: Krokotiilinvartija (Otava, 2019) ⭐ 3/5

Olettehan muuten huomanneet, että minua ja Luetut.netiä voi seurata niin Facebookissa ja Instagramissa kuin myös Goodreadsissa. Instagramin tarinoissa jaan kirjajuttujen lisäksi myös kaikenlaista arkipäiväistä menoa, ja Instagram Direct on kenties nopein tapa ottaa yhteyttä minuun. Goodreadsiin päivitän aina säännöllisesti lukemani ja kuuntelemani kirjat, usein myös kirjoitan muutaman rivin kommentin kirjasta.