Kirjavuosi 2017

pixlr_20171228134838642.jpg

Luetut.netin tykätyimmät kuvat 2017 Instagramissa

Vuosi alkaa olla lopuillaan, joten taas on aika tehdä pientä koostetta vuoden luetuista kirjoista. Vuoden 2017 aikana luin yhteensä 72 kirjaa, lähes 27 500 sivua. Eniten luin heinäkuussa, vähiten marraskuussa. Tavoitteeni oli parantaa viime vuodesta, siinä onnistuinkin, sillä vuonna 2016 luin 65 kirjaa, vajaa 25 000 sivua. Kaukana kuitenkin on ne ajat, kun sain luettua yli sata kirjaa vuodessa, ja tuskinpa lähivuosien aikana kykenen moisiin suorituksiin.

Olen kirjoitellut kirjajuttuja nettiin jo vuodesta 2004 saakka. Kaksi vuotta sitten Luetut.net siirtyi tänne WordPressiin. Kiitollisena olen seuraillut blogini kävijätilastoja, ja vaikka kommenttimäärät ovat vähäisiä, blogissa tuntuu silti olevan vipinää. Lämmin kiitos teille ihan jokaiselle blogini lukijalle! Vuoden 2017 Luetut.netin luetuin juttu on ollut Alkuvuoden 2016 parhaat dekkarit, toiseksi luetuin Loppuvuoden 2016 parhaat dekkarit, kolmantena Alkuvuoden 2017 parhaat kirjat. Kirjabloggauksista eniten lukukertoja ovat saaneet Jaakko Melentjeffin Hukkuneet, Arttu Tuomisen Silmitön ja Camilla Läckbergin Noita.

En osaa laittaa kirjoja paremmuusjärjestykseen enkä nimetä vuoden 2017 parasta kirjaa. Mutta tänä vuonna lukemistani kirjoista voisin suositella vaikkapa Kate Mortonin Taloa järven rannalla, jonka parissa viihdyin ja nautin. Psykologisista trillereistä mieleeni ovat jääneet Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä ja Camilla Greben Kun jää pettää alta. Dekkarien ehdotonta kärkijoukkoa edustaa Daniel Colen Räsynukke.

Ensi vuonna aion perinteisten kirjojen lukemisen rinnalla ottaa tavaksi äänikirjojen kuuntelemisen. Olen rekisteröitynyt BookBeatiin, ensimmäinen äänikirja on kuuntelussa. Dekkarit ja psykologiset trillerit tulevat varmasti ensi vuonnakin saamaan paljon näkyvyyttä Luetut.netissä, mutta yritän saada mahdutettua lukulistalleni myös muuta kaunokirjallisuutta, kenties jopa elämäkertoja ja tietokirjoja.

Ihania lukuhetkiä teille kaikille vuodelle 2018! ❤

3 kommenttia artikkeliin ”Kirjavuosi 2017

  1. Luin juuri Greben kirjan, ja oli ihan mielenkiintoinen tapaus. Annoin sinun mennä odottelee lukulaitteessa, mutta lukeminen jäänee ensi vuoteen. Dekkarit ja jännärit ovat toimineet minulle tosi hyvin äänikirjoina! Tulee kuunneltua erityisesti työmatkoilla ja joskus iltaisin unilääkkeenäkin :D.

    • Olen jo kauan miettinyt, että voisin kokeilla äänikirjoja, mutta vasta nyt sain aikaiseksi ryhtyä suunnittelusta tekoihin. Mulla on lyhyt työmatka, mutta olen kuunnellut äänikirjaa esimerkiksi neuloessani. BookBeat vaikuttaa näppärältä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s