Ciara Flood: Sängyssäni on mursu!

IMG_20171108_152842-2.jpg

Marraskuu on yllättänyt minut kiireydellään, enkä tunnu tällä hetkellä saavan luetuksi yhtään aikuisten kirjaa loppuun. Mutta blogataan nyt sitten edes lasten kuvakirjoista! Pari päivää sitten julkaisin lyhykäisen postauksen Minun, sanoi orava -kirjasta, ja nyt on vuorossa saman Kustannus-Mäkelän toinen syksyn uutuuskirja Sängyssäni on mursu!

Iirolla on uusi sänky. Ison pojan sänky. Mutta Iiro ei saa unta. Uuden sängyn mukana on nimittäin tullut kaupan päälle ilmainen lahja. Melko isokokoinen mursu. Eikä Iiro mahdu uuteen sänkyynsä nukkumaan. Iiron vanhemmat eivät tietenkään usko puheita mursusta. Iiro yrittää hoivata mursua, tarjoilla iltapalaa ja tuoda lisää peittoja, mutta uni ei vain tule. Mutta lopulta kekseliäs Iiro hoksaa ratkaisun pulmaan.

Sängyssäni on mursu! on hauska iltasatukirja jokaiselle lapselle ja aikuiselle tutusta tilanteesta, kun se uni ei vain tule. Seitsemänvuotiaan lapsen mielestä hulvattominta oli, kun mursu aivastaa pärskäytti, ja myös kirjan loppu nauratti. Äiti ihasteli kuvitusta. Mutta meillä tämän kirjan lukeminen taisi jäädä yhteen kertaan, seitsemänvuotias alkaa jo olla kasvanut pois kirjan kohderyhmästä eikä äitikään kovasti hingu useampia lukukertoja. Ihan mukava kirja kuitenkin.

IMG_20171108_152945-01.jpg

Kirjoittanut ja kuvittanut Ciara Flood.
Englanninkielinen alkuteos There’s a Walrus in my Bed!, 2017.
Suomentanut Terhi Leskinen. Kustantaja Kustannus-Mäkelä, 2017.

3 kommenttia artikkeliin ”Ciara Flood: Sängyssäni on mursu!

  1. Tämä oli osasta perheestäni huippu kirja. Vielä kerran kiva että kirjoitat lastenkirjoista, se on yhtä tärkeää kuin muustakin kirjallisuudesta kirjoittaminen 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s