Mary Kubica: Don’t You Cry – Menneisyyden varjot

IMG_20170720_162609_01

Mary Kubica (oikealta nimeltään ilmeisesti Mary Kyrychenko) asuu perheensä kanssa Chicagon seutuvilla. Hänen esikoisromaaninsa Good Girl – Kunpa tietäisit on ollut kansainvälinen menestys. Minulla on jäänyt se lukematta, mutta Kubican toinen romaani Pretty Baby – Kuinka pitkälle olet valmis menemään löytyi lukupinostani vuosi sitten. Täyden kympin psykologinen trilleri ei Pretty Baby mielestäni ollut, mutta sen verran koukuttavaa kamaa kuitenkin, että nyt aloin mielissäni lukea uusinta suomennettua Mary Kubicaa, Don’t You Cry – Menneisyyden varjot. Kiitokset arvostelukappaleesta HarperCollinsille!

Jälkiviisaana voin sanoa, että minun olisi pitänyt tietää oitis jonkin olevan pielessä. Rämisevä meteli keskellä yötä, avoin ikkuna, tyhjä vuode. Syytin myöhemmin välinpitämättömyydestäni kaikkea mahdollista päänsärystä väsymykseen sekä silkkaan typeryyteen.
Silti.
Minun olisi pitänyt tietää oitis jonkin olevan pielessä.

Chicagossa Quinnin kämppäkaveri Esther katoaa yllättäen jäljettömiin. Quinn arvelee Estherin häipyneen huoneestaan paloportaita pitkin keskellä yötä. Mutta miksi? Penkoessaan kämppiksensä huonetta ja etsiessään selitystä katoamiselle Quinn löytää hämmentävän kirjeen. Missä Esther on? Ja onko Esther ollenkaan se ihminen, jonka Quinn luuli tuntevansa?

Reilun sadan kilometrin päässä Chicagosta Michigan-järven rannalla sijaitsee pieni kaupunki, jossa kaikki tuntevat toisensa ja elämä seurailee päivästä toiseen samoja tylsiä polkuja. Kahdeksantoistavuotias Alex asuu alkoholisoituneen isänsä kanssa ja käy töissä kahvilassa. Äiti on lähtenyt vuosia aiemmin, Alexin ollessa viisivuotias, ja nyt kaveritkin ovat hylänneet surkean kaupungin, muuttaneet muualle opiskelemaan. Mutta eräänä päivänä Alexin elämä mullistuu, kun kahvilaan saapuu salaperäinen nainen. Eikä Alex saa kaunotarta enää mielestään. Mutta seuraako viattomasta ihastumisesta jotain synkkää ja tuhoisaa?

Siellä on vain orava, sanon itselleni. Maaorava tai pesukarhu. Puussa pesivä lintu. Jätteitä kadulla. Roskia. Haukka, pöllö. Viimeisiä heinäsirkkoja, joita kylmyys ei ole vielä tappanut, sirittämässä omaa pientä surulauluaan.
Silti, vaikka se kaikki kuulostaa järkevältä, minut valtaa outo tunne, etten ole yksin.

Mary Kubican Don’t You Cry – Menneisyyden varjot on jännittävä psykologinen trilleri. Tarinaa kuljettaa eteenpäin kaksi kertojaa, Quinn ja Alex, jotka kumpainenkin pääsevät vuorotellen ääneen. Lukijalle selviää heti kirjan alussa jonkin olevan pielessä, mutta kuten hyvän psykologisen trillerin luonteeseen kuuluu, jännitys lisääntyy vähitellen ja salaisuudet paljastuvat vasta lopussa.

Kirjan hahmoista suosikikseni nousi ehdottomasti kahdeksantoistavuotias Alex. Isä on juoppo, äiti on lähtenyt, eikä mitättömässä pikkukaupungissa ole enää kavereitakaan. Työpaikka Alexilla sentään on, pienessä kahvilassa, mutta eipä se ole erityisen jännittävää työtä. Ja kun kahvilaan sitten saapuu salaperäinen kaunotar, Alex hullaantuu välittömästi. Lukija aavistaa uhan ja toivoisi Alexin pysyvän kaukana pahaenteisestä naisesta. Voi kunpa Alexin kohdalle olisi osunut joku harmiton, mukava tyttö!

Mary Kubica ei ole vieläkään onnistunut kirjoittamaan täyden kympin psykologista trilleriä, mutta Don’t You Cry – Menneisyyden varjot on kuitenkin ihan oivallista jännäriviihdettä kesälomapäiviin. Psykologinen trilleri paranee loppua kohden, ja jos alussa lukeminen sujuu hivenen tahmeasti, viimeisten kymmenien sivujen aikana sivut kääntyvät hyvinkin vauhdikkaasti. Matkan varrelle mahtuu kiitettävästi yllätyksiä, eikä kaikkea tarjoilla lukijalle valmiiksi pureksittuna.

Kädessäni oleva kirje lepattaa kuin lehti tuulessa. En saa käteni vapinaa estetyksi. Yritän ymmärtää juuri lukemani, lukea kirjeen uudelleen, mutta kirjaimet sumenevat silmissäni, niin etten erota a:ta o:sta tai hahmota sanoja. Kirjaimet ja sanat sulavat silmieni edessä toisiinsa, muuttuvat yhdeksi. Ne lennähtelevät ja sinkoilevat paperilla, ivaavat minut: Et saa minua kiinni.

Englanninkielinen alkuteos Don’t You Cry, 2016.
Suomentanut Virpi Kuusela.
Kustantaja HarperCollins, 2017. 352 sivua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s