Tiina Raevaara: Veri joka suonissasi virtaa

IMG_20170703_145026_443

Tiina Raevaara (s. 1979) on tiedetoimittaja, perinnöllisyystieteeseen erikoistunut biologi, filosofian tohtori ja myös palkittu kirjailija. Veri joka suonissasi virtaa on itsenäinen jatko-osa kauhuromaaneille Yö ei saa tulla ja Korppinaiset. Pidin valtavasti molemmista edellä mainituista romaaneista, erityisesti Korppinaisista. Hyytävää psykologista jännitystä, kauhistuttavaa kauhua, taianomaisia harhamaailmoja, pakkomielteistä rakkautta. Persoonallisia ja moniulotteisia henkilöhahmoja. Ihanasti outoa ja sopivasti pelottavaa.

Astun sateeseen, pisarat tippuvat hartioilleni valtavina, kylminä kyyneleinä. Olen edelleen täynnä surua. Maailma ei anna minulle muuta vaihtoehtoa, ei päästä hyökyaaltoa lähtemään sisältäni.

Sairaalloisen kalpea nuorukainen seuraa Johannesta kelloliikkeeseen ja rysähtää kaupan lattialle. Mies on Constantin, kelloliikkeen entisen omistajan sukulaispoika. Constantin kertoo matkustaneensa Romaniasta Suomeen, paenneensa salaperäisestä tutkimuslaitoksesta nimeltä 4eon. Instituutin ideologia on yhdistelmä uskontoa ja lääketiedettä, siellä yritetään parantaa rikkaita kyseenalaisin keinoin.

”Ihmiset, jotka toimivat jonkin ideologian varassa, ovat paljon vaarallisempia kuin ihmiset, jotka toimivat vain omaksi hyväkseen”, Teodor sanoo hiljaa.

Johanneksen ja Hannan avioliitto rakoilee pahasti. Heidän vanhempi poikansa Aaro on kuollut vuosi sitten luusyöpään, elossa oleva Teo on liian hiljainen. Yllättäen neljävuotias Teo alkaa puhua kuolleesta veljestään, ja Johannes joutuu todistamaan pelottavia näkyjä. Johannes uskoo Aaron haluavan pahaa Teolle, yrittävän varastaa veljensä elämän.

”Kerro vain, missä Aaro on.”
Teo laskee kätensä. Nostaa sitten toisen ylös ja koskettaa kasvojaan. ”Täällä.”

Johannes ikävöi yhä kauan sitten kadonnutta rakastettuaan ja uskoo Aalon jo kuolleen. Kun Johannes sitten saakin selville, että Aalo olisi hoidettavana 4eonissa, Johannes päättää matkustaa Romaniaan. Instituutti on entinen luostari, kaunis paikka, mutta Johannekselle selviää nopeasti, että sen seinien sisällä tapahtuu kauheuksia.

En uskalla enää nukkua. Olen liian heikko tehdäkseni mitään muuta, ja nyt, kun unikin on viety minulta, toivo on mennyttä.

Tiina Raevaaran Veri joka suonissasi virtaa on intensiivinen lukukokemus. Raevaara yhdistelee totuutta ja kuvitelmaa niin taitavasti, että lukija melkeinpä voi uskoa joka sanan. Natsien lääketieteelliset ihmiskokeet ovat totta, joten miksipä ei Romanian syrjäisessä vuoristossa voisi olla salaperäistä instituuttia. Raevaara lienee saanut vaikutteita Mary Shelleyn Frankensteinista ja tuo onnistuneesti vanhojen kauhutarinoiden teemoja nykyaikaan.

Piinaavaa, ahdistavaa, pelottavaa, synkkää. Tiina Raevaara sieppaa lukijan mukaansa hurjalle matkalle, eikä lukija parka voi muuta kuin ahmia sivun toisensa perään, samalla yön ääniä ja varjoja säikkyen. Myönnän valvoneeni liian myöhään Raevaaran psykologisen kauhutrillerin parissa. Eikä ihan heti tullut uni. Onneksi on kesäloma.

Kiitokset arvostelukappaleesta Like Kustannukselle!

Julkaistu vuonna 2017.
Kustantaja Like. 304 sivua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s