Tiina Martikainen: Jäätyneet kasvot

wp-1484764042176.jpg

Edellisessä bloggauksessani (jossa muuten kehuin Suvi Piiroisen esikoisdekkaria Pahaa parempi) mainitsin lukeneeni vähän, liian vähän Myllylahden kustantamia dekkareita, vaikka muuten paljon rikoskirjallisuutta luenkin. Nyt minulla on ollut ilo tutustua kahteen Myllylahden naisdekkaristiin, ensin Suvi Piiroiseen ja sen jälkeen Tiina Martikaiseen. Piiroinen on esikoiskirjailija, mutta Tiina Martikaisella on takana pidempi ura kirjailijana. Jäätyneet kasvot on toinen osa Martikaisen dekkarisarjasta, joka kertoo naispoliisista ja hänen poliisikoirastaan. Kiitokset arvostelukappaleesta kirjailijalle sekä Myllylahdelle!

Viisikymppinen Pirjo Vaskio löydetään kuolleena hulppean omakotitalon pihalla olevasta uima-altaasta maaliskuisena pakkasyönä. Aviomiehen mukaan Pirjolla oli ollut tapana käydä uimassa säännöllisesti saadakseen helpotusta vaihdevuosien aiheuttamiin kuumiin aaltoihin. Kun rikosylikonstaapeli Hanna Vainio Lohjan poliisista kutsutaan tutkimaan tapausta, hän ihmettelee, miksi naisen hukkuminen on saanut poliisivoimat liikkeelle niin runsain mitoin. Pian Hannalle käy selväksi, ettei kyseessä ole mikään onneton hukkumisonnettomuus, vaan Pirjo Vaskion kuolemasta kehkeytyy kunnon rikostutkinta.

Ensimmäiseksi on pakko kehua Tiina Martikaista omaperäisestä ideasta kirjoittaa dekkarisarja poliisin ja poliisikoiran yhteistyöstä. Satunnaisesti rikoskirjallisuudessa vilahtelee poliisikoiria, mutta en muista aiemmin lukeneeni aikuisille suunnattua dekkaria, jossa poliisikoira olisi näin tärkeässä roolissa, yksi keskeisistä päähenkilöistä. Ja se poliisikoira on muuten rodultaan saksanpaimenkoira, iältään viisivuotias, nimeltään Riina.

Hanna Vainio on miellyttävän tavallinen poliisi. Rikosylikonstaapeli ja poliisikoiranohjaaja. Hänellä ei ole ongelmia alkoholin eikä uhkapelien kanssa, hänen kaapeistaan ei tunnu löytyvän visusti piiloteltuja luurankoja. Yksinhuoltajaäiti teini-ikäiselle tyttärelle. Ex-mies on Hannan ja tytön elämässä mukana enää lähinnä rahallisesti, ja Hanna seurustelee onnellisesti uuden miehen kanssa.

Tiina Martikaisen loihtima rikostarina rullaa jouhevasti eteenpäin. Kuvittelin ensimmäiset luvut luettuani tietäväni, miten Jäätyneet kasvot tulee päättymään, mutta onneksi Martikainen yllättää minut eivätkä rikostutkinnan käänteet suinkaan ole liiaksi ennakolta arvattavissa. Rikostutkinnan ohessa päästään seurailemaan Hanna Vainion ja hänen koiransa Riinan henkilöetsintäkeikkoja, ja yksi keikka on muuttaa kaksikon elämän peruuttamattomasti. Dekkari sopii kuitenkin hyvin myös väkivaltaisempia dekkareita arasteleville, Martikainen ei nimittäin läträile verellä eikä suolenpätkillä.

Muutamia yksityiskohtia jäin lukiessani miettimään, osan koin suorastaan virheellisiksi. Minua kummastutti esimerkiksi se, että Hanna Vainio lainaa omaa poliisikoiraansa muille poliisikoiranohjaajille. Olin kuvitellut poliisikoiran pysyvän tiukasti vain yhden ohjaajan kanssa. Jälkisanoissa Tiina Martikainen kertookin, että ”oikeat poliisikoirat eivät vaihtele ohjaajaa vaan työskentelevät ainoastaan oman kouluttajansa kanssa”. Kirjailijalla on toki oikeus käyttää mielikuvitustaan, eikä fiktiivisen romaanin tarvitse noudattaa orjallisesti tosielämän faktoja.

Julkaistu vuonna 2016.
Kustantaja Myllylahti. 256 sivua.

2 kommenttia artikkeliin ”Tiina Martikainen: Jäätyneet kasvot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s