Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa

img_20161123_170031.jpg

Kanadalaisen Alan Bradleyn luoma hurmaava Flavia de Luce -dekkarisarja on valloittanut sydämeni. Loppusoinnun kaiku kalmistossa on sarjan viides osa, ja aiemmin on julkaistu Piiraan maku makea, Kuolema ei ole lasten leikkiä, Hopeisen hummerihaarukan tapaus sekä Filminauha kohtalon käsissä. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Englantiin, ja päähenkilönä hääräilee teräväpäinen Flavia de Luce, yksitoistavuotias harrastelijapoliisi. Flavia asustaa rapistuvassa Buckshawin kartanossa yhdessä talousvaikeuksien kanssa painiskelevan isänsä ja inhottavien isosiskojensa kanssa.

Tämä ei missään tapauksessa ollut Pyhän Tancredin ruumis. Sammutin taskulampun, vedin pääni kivenraosta ja käännyin hitaasti kirkkoherraan päin. ”Luulenpa, että löysimme juuri herra Collicuttin”, sanoin.

Kylän suojelupyhimyksen Pyhän Tancredin kuolinpäivästä on pääsiäisen aikaan tulossa 500 vuotta, ja pyhimyksen hauta halutaan avata juhlallisin menoin. Utelias Flavia de Luce on tietenkin myös paikalla ja kurkistaa ensimmäisenä kivipaaden sisään. Yllätys on melkoinen, kun haudasta löytyy kadonneen urkurin ruumis. Kuka kumma on murhannut herra Collicuttin ja piilottanut hänet pyhimyksen hautaan? Miksi ruumis on naamioitu?

Toisen ihmisen tavaroiden nuuskimisesta saa syvää ja alkukantaista nautintoa, olipa kyse yhdestä laatikosta tai kokonaisesta talosta. Vaikka pieni osa minusta oli aivan hupsuna pelosta, suurin osa nautti täysin rinnoin. Teki mieli vihellellä, mutta en uskaltanut.

Kaipasin jotain höpsöä, helppoa ja hauskaa luettavaa. Siispä aina yhtä verraton Flavia de Luce on mitä oivallisinta seuraa! Alan Bradley on jälleen kerran keitellyt herkullisen sopan lukijoiden iloksi. Järjen voi lukiessa heittää romukoppaan, eikä jokaista juonenkäännettä kannata pysähtyä märehtimään liikaa. Nauttii vain kyydistä ja antaa topakan Flavian johdattaa lukija läpi mainion tarinan.

MYYTÄVÄNÄ, kyltissä luki rumilla mustilla kirjaimilla. TUHO! TUHO! TUHO! vasara tuntui sanovan, ja jokainen isku oli kuin seipäänisku sydämeeni. Buckshaw myytävänä! Se ei voinut olla totta!

Loppusoinnun kaiku kalmistossa on ehkäpä hivenen erilainen kuin sarjat aiemmat kirjat. Huumoria ei suinkaan ole tälläkään kertaa unohdettu, mutta koin kirjan kuitenkin asteen verran vakavammaksi. Perheen talousvaikeudet nimittäin konkretisoituvat, kun Flavian isä näyttää viimein hävinneen taistelun verokarhua vastaan ja Buckshawin kartano laitetaan myyntiin. Flavian ja hänen isosiskojensa välillä eivät salamat lentele entiselleen malliin, vaan siskokset jopa päätyvät halailemaan ja itkeskelemään yhdessä.

Alan Bradley todellakin osaa viihdyttämisen taidon, ja Maija Heikinheimo on tehnyt erinomaista työtä kirjan suomennoksen kanssa. Sarjan edellinen osa Filminauha kohtalon käsissä oli tähän mennessä ilmestyneistä Flavia-romaaneista ehkäpä lempparini, mutta tämä Loppusoinnun kaiku kalmistossa taisi nousta uudeksi suosikikseni. Ja millaiseen koukkuun tämä kirja päättyykään! Onneksi Kuolleet linnut eivät laula ilmestyy suomeksi heti keväällä 2017, joten kovin kauaa ei sitä tarvitse odotella.

alanbradleyflaviadeluce

Englanninkielinen alkuteos Speaking from Among the Bones, 2013.
Suomentanut Maija Heikinheimo. Kustantaja Bazar, 2016. 410 sivua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s