John Verdon: Painajaisuni

img_20161024_124816.jpg

John Verdonin luoma Dave Gurney -sarja on edennyt jo viidenteen osaan. Olen lukenut kaikki Verdonin aiemmat dekkarit, joista kaksi ensimmäistä (Numeropeli ja Sokkoleikki) olivat mielestäni parempia kuin seuraavat kirjat (Murhakierre ja Tappakaa Peter Pan). Tartuin siis Painajaisuneen ristiriitaisin fiiliksin. Jumittaisinko koko syysloman ja vielä marraskuussakin Painajaisunen parissa? Vai hotkaisenko tämän viisisataasivuisen dekkarin muutamassa päivässä?

Makaan sängyssä. Alan vaipua uneen. Nukahtaminen ei kuitenkaan tunnu hyvältä. Tunne ei ole sama kuin yleensä, kun rennosti siirtyy unen maille. Olen osittain hereillä, mutta en pysty liikkumaan enkä puhumaan. Tiedän että huoneessa on joku tai jokin. Kuulen syvää, raskasta hengitystä, ihan kuin siellä olisi eläin. Kuuluu vähän niin kuin matalaa murinaa. En näe otusta, mutta se tulee lähemmäksi. Se hiipii kohti minua. Nyt se painaa minua vuodetta vasten. Haluan huutaa mutta en pysty. Silloin näen kiihkeät punaiset silmät. Ja eläimen terävät kulmahampaat.

Wolf Laken upeassa lomakeskuksessa hypnoterapeutti Richard Hammond auttaa ihmisiä pääsemään eroon riippuvuudesta tupakkaan. Nyt hänen maineeseensa on kuitenkin tullut tahroja, kun neljä hänen asiakastaan on kertonut nähneensä terapiaistunnon jälkeen kammottavia painajaisia. Ja nämä neljä miestä ovat jokainen tahollaan päätynyt tekemään itsemurhan, viiltämään ranteensa auki. Eläkkeelle jäänyt NYPD:n murhatutkija Dave Gurney kiinnostuu epäilyttävistä kuolemantapauksista ja matkustaa vaimonsa kanssa Wolf Lakeen tapaamaan Richard Hammondia.

Kävellessään hän hengitti pitkään ja syvään kylmää ilmaa saadakseen myrkyllisen sotkun pois sisuksistaan. Se ei kuitenkaan onnistunut. Oli liian paljon pieniä yksityiskohtia, liian monta kummallista henkilöhahmoa, liikaa tunteiden sekamelskaa. Kolmekymmentäkaksi tuntia sitten hänen ainoa huolenaiheensa oli ollut omituisesti käyttäytyvä piikkisika. Nyt hänen mieltään painoivat mahdottomuuksien alle haudatut mysteerit.

Kuten alustuksessani kirjoitin, Dave Gurney -sarjan taso on ailahdellut. Osasta dekkareista olen pitänyt hyvinkin paljon. Osassa tarina on tuntunut käynnistyvän hitaanlaisesti, olen jumitellut dekkarin parissa monta viikkoa ja kiinnostunut juonesta kunnolla ihan vasta kirjan loppupuolella.

Onneksi tämä Painajaisuni edustaa ehdottomasti sitä parempaa John Verdonia. Dekkari koukuttaa heti ensimmäisten lukujen myötä. Juoni on sopivasti eriskummallinen ja kiero, henkilöhahmot omituisia ja juonenkäänteet yllättäviä. Dave Gurneyn vaimon menneisyyden valottaminen tuo mielenkiintoisen lisän tarinaan ja uutta syvyyttä päähenkilöihin. Mutta voiko painajaisunta todella käyttää murha-aseena?

Englanninkielinen alkuteos Wolf Lake, 2016.
Suomentanut Marja Luoma. Kustantaja Gummerus, 2016. 527 sivua.

P.S. Huomenna minut löytää Helsingin Kirjamessuilta!

2 kommenttia artikkeliin ”John Verdon: Painajaisuni

  1. Olen yrittänyt lukea tätä viikkoja, kai vaan on vietävä kirjastoon 😦 En jaksa jotenkin tähän keskittyä, en saa otetta. lisäksi kirja on liian painava luettavaksi sängyssä 😉

    • Kannattaa jo luovuttaa, jos ei kirja kerran koukuta. Maailmassa on niin paljon kirjoja ja elämä on liian lyhyt käytettäväksi epäkiinnostavien kirjojen kanssa tahimiseen. 🙂 Hyvää joulua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s