Anna-Mari West: Kalenterikirja 2017

2016-10-26-18.21.53.jpg.jpg

Vuosi 2016 alkaa lähennellä loppuaan, vuosi 2017 kolkuttelee ihan nurkan takana. (Tai onhan vuoden vaihtumiseen aikaa toki vielä yli kaksi kuukautta, mutta viikot soljuvat niin vauhdikkaasti, että ykskaks sitä ollaankin uudessa vuodessa.) Opiskellessani käytin mieluiten lukuvuosikalentereita, mutta nykyään olen kokenut vuosikalenterin näppärämmäksi, joten aina vuoden lopulla säntään kalenteriostoksille.

Olen netissä kateellisena ihastellut, miten upeita kalentereita ihmiset osaavat tuunailla, ja hetken aikaa vakavasti harkitsin tilaavani itsellenikin oman MAMBI Happy Plannerin. En kuitenkaan raaskisi maksaa kalenterista niin montaa kymppiä, ja Happy Planner on turhan isokokoinen kannettavaksi mukana joka päivä. Sitten mielessäni käväisi, että Happy Plannerin sijaan voisin ostaa Ajaston Doodle-kalenterin ja tuunailla siitä mieleiseni. Mutta jaksaisinkohan oikeasti koko vuoden panostaa kalenteriini niin paljon aikaa ja rahaa? Vai tyrehtyisikö innostukseni muutaman työlään tuunausviikon jälkeen?

2016-10-26-18.40.28.jpg.jpg

Kalenteria etsiessäni päädyin Anna-Mari West Photographyn sivuille ja tiesin välittömästi löytäneeni sen oikean. Kalenterikirja 2017! Niin kauniin hempeitä valokuvia, niin oivaltavia mietelauseita. Tilasin kalenterin lisäksi samalla kertaa magneettisen kirjanmerkin, eikä rahaa kulunut näihin yhteensä kuin vain vaivaiset parikymppiä. Olen rakastunut! ❤

2016-10-26-18.40.50.jpg.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s