Kati Hiekkapelto: Tumma

IMG_20160416_165321

Kati Hiekkapelto (s. 1970) on Oulusta kotoisin oleva erityisluokanopettaja, joka on työskennellyt maahanmuuttajien opettajana. Hän on asustellut Serbian unkarilaisalueilla, ja nykyisin hän asuu Hailuodossa vanhalla maatilalla perheensä ja suuren eläinlauman kanssa.

Kati Hiekkapellon dekkareissa päähenkilönä on rikostutkija Anna Fekete, lapsena Suomeen muuttanut Jugoslavian unkarilainen. Hiekkapellon esikoisdekkari Kolibri ilmestyi pari vuotta sitten, ja minä jäin välittömästi koukkuun. Seuraava dekkari Suojattomat nappasi 2015 Vuoden johtolanka -palkinnon. Hiekkapellon kolmas dekkari Tumma jatkaa kansainvälistäkin menestystä saanutta Anna Fekete -dekkarisarjaa.

Tumman tapahtumat sijoittuvat kesäkuiseen Serbiaan. Anna Fekete on matkustanut kotikaupunkiinsa Kanizsaan tapaamaan sukulaisiaan ja ystäviään. Kesäloma saa surkean alun, kun Annan käsilaukku varastetaan kesken illanvieton. Seuraavana aamuna varas löydetään kuolleena joen rannalta. Käsilaukku on ruumiin vieressä, mutta Annan passi, luottokortti ja rahat ovat kateissa. Paikallinen poliisi pitää tapausta pelkkänä laukkuvarkautena, mutta Anna alkaa selvitellä romanimiehen kuolemaa omin päin. Anna arvelee punahameisen tytön liittyvän tapaukseen. Mutta oliko tyttö nähnyt miehen kuoleman tai vielä pahempaa, ollut osallinen siihen?

Minun täytyy sanoa, että pidin kahdesta edellisestä Anna Fekete -dekkarista enemmän kuin tästä Tummasta. Hiekkapelto on esikoisromaaninsa jälkeen toki kehittynyt kirjailijana, mutta Tumman rikostarina tuntuu turhan heppoiselta, vaisulta. Minä kaipaan dekkaria lukiessani hyvien henkilöhahmojen ja sujuvan kerronnan lisäksi koukuttavaa jännitystä enkä oikein löytänyt tätä Tummasta.

Vähemmistöt näyttelevät suurta osaa Hiekkapellon dekkarissa. Romanit joita haukutaan varkaiksi, epärehelliseksi, laiskoiksi. Pakolaiset jotka pakenevat Isisiä Serbian kautta EU-alueelle. Eikä Anna Fekete itsekään oikein tiedä, kuuluuko hän Suomeen vai Serbiaan, ja Anna tuntee olevansa vähemmistöä kummassakin kotimaassaan.

Tumman parasta antia on helteisen Serbian kuvailu. Kirsikkapuita ja viehättäviä vanhoja taloja, unikkoniittyjä ja kahviloita, maissipeltoja ja maatiloja. Ja ihanassa miljöössä lukija pääsee kurkistamaan Anna Feketen ja hänen perheensä menneisyyteen.

Tumman kantta on pakko kehua oikein erikseen. Päivi Puustinen on tehnyt hienoa työtä kannen suunnittelussa. Kansi on kirjan nimen mukaisesti tumma. Mutta ei synkkä vaan tyylikäs. Ja kannen kauniit sudenkorentomaiset hyönteiset liittyvät kirjan tekstiin. Tumman kansi on todellinen ilo silmälle!

Julkaistu vuonna 2016.
Kustantaja Otava. 300 sivua.
Kannen suunnitellut Päivi Puustinen.

2 kommenttia artikkeliin ”Kati Hiekkapelto: Tumma

  1. Tumma oli minulla aloitus Hiekkapellon kirjoihin. Pidin Tummasta. Näkökulma oli hyvä, ei niin perinteinen monikulttuurinen tarina.

    • Minäkin olisin kenties pitänyt tästä enemmän, jos en olisi lukenut niitä kahta edellistä Hiekkapellon dekkaria. Tumma oli niihin verrattuna vaisu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s