Porilaisen Arttu Tuomisen (s. 1981) esikoisdekkari Muistilabyrintti julkaistiin vuosi sitten. Luin kirjan silloin heti tuoreeltaan. Jännittyneenä. Halusin niin kovasti pitää Muistilabyrintista, koska paikallisuus on aina plussaa ja kaiken lisäksi tunsin Tuomisen töiden kautta. Ja huh, Tuominenhan löi minut täysin ällikällä Muistilabyrintillaan! Uskomattoman kypsä esikoisteos, sujuvaa juonenkuljetusta, särmikkäitä ja kiinnostavia henkilöhahmoja. Vau! Kun tänä keväänä Tuomiselta ilmestyi Labyrintti-sarjan toinen osa Murtumispiste, minun ei tarvinnut enää jännittää. Tiesin Tuomisen osaavan kirjoittaa, tiesin pääseväni ahmimaan laadukasta dekkaria.
Loppukesä vuonna 2013. Porin poliisi on kiireinen. Pääkaupunkiseudulla rikoksia tehtaillut ja kauhua herättänyt rikollisjärjestö Veljeskunta on siirtynyt Poriin. Samaan aikaan Vähärauman kaupunginosassa raiskaaja vainoaa naisia. Liisa Sarasoja ja muu väkivaltayksikkö saa pientä helpotusta työtaakkaansa, kun KRP:stä saapuu Tero Vähäsavo avustamaan Porin poliisia ja sairastuneen Janne Rautakorven tilalle palkataan Ilari Strand. Yllättäen tapahtuu ennennäkemättömän julma rikos, joka kääntää koko maailman katseet Poriin ja saa Rautakorven palaamaan poliisitalolle.
En yleensä erityisemmin välitä lukea järjestäytyneestä rikollisuudesta ja rikollisjengeistä, mutta Arttu Tuominen on onnistunut kirjoittamaan minulle vastenmielisestä aiheesta vetävän rikosromaanin. Viisisataasivuiseen dekkariin ei mahdu yhtään tylsää hetkeä, vaan juoni pitää tiukasti otteessaan, kääntyilee ja yllättää. Tarinaa kuljetetaan kahdessa aikatasossa, toinen tarina alkaa vuodesta 1981 ja toisessa eletään vuotta 2013, ja lukija pääsee matkustamaan jopa Afrikkaan saakka. Henkilöhahmoja on paljon mutta ei liikaa, he ovat aitoja ja kiinnostavia. Tekstissä pilkahtelee sopivasti huumoria, pientä poliisien välistä vinoilua.
Sain ilon lukea peräkkäin kaksi loistavaa dekkaria. Arttu Tuomisen Murtumispiste ja Samuel Bjørkin Minä matkustan yksin. Murtumispistettä lukiessani päädyin väkisin vertailemaan näitä kahta toisiinsa. Olen kehunut, että Bjørkin Minä matkustan yksin pääsee hyvin lähelle vuoden parasta dekkaria, ja voin sanoa melkeinpä samoin Tuomisen dekkarista. Sillä erotuksella, että Murtumispiste pääsee vuoden parhaimpien listalla korkeammalle kuin Minä matkustan yksin. Siinä, missä Bjørk ei päässyt iholleni, sen sijaan Tuominen onnistuu tekstillään kauhistuttamaan, koskettamaan. Tuomisen henkilöhahmot ovat todellisempia. Ja rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että Tuominen pesee muut dekkaristit jo ihan porilaisuutensakin ansiosta, tuttuun kaupunkiin sijoittuvaa dekkaria vain on niin mahtava lukea.
Suosittelen aloittamaan Arttu Tuomiseen tutustumisen ahmimalla ensin esikoisteoksen Muistilabyrintin ja jatkamaan sen jälkeen Labyrintti-sarjan toisella osalla Murtumispisteellä. Neliosaiseksi kaavaillun dekkarisarjan kolmas osa on kuulemma tekeillä ja neljäs suunnitteilla.
Julkaistu vuonna 2016.
Kustantaja Myllylahti. 493 sivua.
Luetut.net 