Arnaldur Indriðason: Varjojen kujat

IMG_20160112_180058

Huolestunut nainen ottaa yhteyttä poliisiin, kun hänen naapuriaan ei ole näkynyt aikoihin. Poliisit löytävät vanhuksen kuolleena vuoteestaan. Kuolema näyttää luonnolliselta, mutta tutkimuksissa selviää, että mies on tukehdutettu tyynyllä. Vanhuksen pöydältä kirjan välistä löytyy lehtileikkeitä vuodelta 1944, jolloin nuori nainen oli löydetty kuristettuna Kansallisteatterin takaa Reykjavikissa.

Islantilaisen Arnaldur Indriðasonin Erlendur-dekkarisarja on ollut minulle mieluista luettavaa, mutta tämä Varjojen kujat ei jatka Erlendurin, Elínborgin ja Sigurður Ólin tarinaa. Tällä kertaa pääosassa nimittäin on eläköitynyt poliisi Konráð, joka alkaa aikansa kuluksi autella vanhuksen kuoleman tutkinnassa. Minun päässäni Erlendur ja Konráð menivät aluksi suloisesti sekaisin, ja hetkittäin oikeasti unohdin lukevani nyt Konráðista enkä Erlendurista. Konráð on miellyttävä kirjallinen tuttavuus, jotenkin vanhastaan tuttu vaikka uusi onkin. Helposti lähestyttävä ja rauhallinen. Kirjan edetessä Konráðin menneisyyttä valotetaan, ja Konráð ei enää sekoittunut päässäni Erlenduriin.

Arnaldur Indriðason on parhaimmillaan kuljettaessaan rinnakkain kahta tarinaa, nykyajassa ja menneisyydessä. Varjojen kujat jatkaa tätä hyväksi havaittua kaavaa – nykyajassa selvitellään vanhuksen kuolemaa ja vuodessa 1944 tutustutaan kuristetun naisen tapaukseen. Arnaldur ei totutusti tälläkään kertaa tarjoile lukijoilleen piinaavaa jännitystä eikä väkivallalla mässäilyä vaan miellyttävän tarinan ihmisistä. Dekkarin tempo on rauhallinen mutta ei tylsä. Arnaldur osaa johdattaa kertomusta eteenpäin sujuvasti, eivätkä lyhyet luvut tee kerronnasta töksähtelevää. Hienoa ajankuvausta toisen maailmansodan aikaisesta Islannista. Maahisia ja piilokansaa. Hiljainen ja surumielinen. Upea.

Islanninkielinen alkuteos Skuggasund, 2013.
Suomentanut Seija Holopainen. Kustantaja Blue Moon, 2015. 295 sivua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s